Oltiin torstaina 28.11 viimeisellä lopputarkastuksella siitä Stellan jalasta. Lähdettiin noin kahden aikaan starttaamaan kohti klinikkaa. Autoon Stella ei olisi heti mielellään tullut, mutta lopuksi tamma käveli sinne. Matka kesti noin 2h. Kun saavuttiin klinikan pihaan otettiin tamma autosta ja vietiin 2 käytävälle ja siellä karsinaan. Odotettiin noin 40 minuuttia ja sitten eläinlääkäri saapui ja kysyi meidän kuulumiset yms. Lähdettiin ensimmäiseksi juoksuttaman Stella pihalle, neiti sai ensin vähän rauhoittavaa, ettei kävisi niin kuumana. Liinassa ja suoralla Stella oli ihan puhdas kuten myös taivutus kokeessa(0-0-0+). Sitten mentiin vielä ulttraamaan jalka. Ultra näytti ihan hyvältä, vaikka jännetupin seinämä oli edelleen paksuuntunut ja eläinlääkäri sanoi että siitä ei varmaan ikinä tule ihan normaalia, mutta se ei myöskään häiritse ponin liikettä. Stellalle tuli taas ihan kalju jalka :/. Pian päästiin sitten ajelemaan kotiin päin hyvillä mielin :) Oli niin kivaa kun Stellalla sai nyt alkaa ratsastamaan ihan kunnolla. :D
20.11 Lauantai
Eilen oltiin maneesilla Stellan kanssa, kuljetukset meni ihan ok :) Onneksi tosiaan mentiin maneesille sillä ulkona satoi kaatamalla räntää. Taivuttelin ja tein vähän avoa käynnissä ja ravissa paljon voltteja ja sellaista. Stella tuntui tosi hyvältä ja reippaalta. Laukatkin sujuivat oikein mallikkaasti Stella pysyi hyvin käsissäkin ja meni rentona. Laukkasin jonkin verran ja oli ihanaa päästä ratsastamaan oikein kunnolla! :) Lopuksi menin vielä vähän ravipuomeja, Stelppi pidensi askeltaan hyvin ja meni energisesti eteen. Kerran Stella yritti vähän lähteä kun paikalle oli tullut myöskin toinen hevonen mikä meni kivaa pukkirodeota, niin otti siitä hiukan pulttia. Sain kuitenkin tamman pian takaisin tuntumalle. Otin vielä loppuravit ja siten tulin kävelyttämään Stellan taluttaen. Ponista oli tullut hikinen ;) Kuljetuskin toiseen suuntaan sujui hyvin.
Klinikalla :)
Sulla on kiva blogi! :D
VastaaPoistaMun blogi: kavionkapsetta.blogspot.fi
Kiitos :)
VastaaPoista