Moi!
Eilen Lauantaina 7.12 mulla ja Stepalla oli Kyläkorvella valmennus, valmennukseen osallistui myös paras ystäväni Anni ja siskoni Noora. Valmennus alkoi klo 10.30, joten jouduttiin heräämään jo varttia vaille kahdeksan, hiukan olisi vielä väsyttänyt! Kuitenkin ponin kanssa matkaan päästiin noin puoli kymmenen, matka kesti 25-30 min. Tamma oli kiltisti autossa, kunhan se ensin sinne saatiin. Pian saavuimme tallin pihaan ja mentiin laittamaan Stella ensin tallissa kuntoon. Neiti oli uudessa tallissa nätisti. Harjailin Stelpin ja varustin sen. Tunti alkoi pian ja kiertelin maneesin pari kertaa maasta käsin ja hyppäsin sitten selkään. Alkuverkassa neidissä tuntui olevan ruutia. Kun aloitettiin menemään puomeja tamma ei meinannut enää pysyä nahoissaan, mutta ihmekös kun kentällä ei voi muuta kuin kävellä :/
Puomit sujuivat ihan hyvin, mutta kun piti alkaa laukkaamaan mua alkoi jännittä, koska Stella tuntui ravissa jo sellaiselta että voi lähteä ihan koska vain käsistä. Sanoin sitten valmentajalle, että tämä ei kyllä varmaan pysy mun käsissä. Valmentajan (Anna Kyläkorven) mielestä oli järkevä vaihtaa kuolaimia lopputunniksi. Niinpä poni sai Olympiat suuhunsa. Stella hiukan tunnusteli kuolaimia, ja katseli mua ilmeellä "Mitä sä teet?". Otettiin hiukan ravia ja sitten laukkaa. Stella yritti useamman kerran lähteä, mutta ei onneksi päässyt mihinkään. Aloin siten itsekin rentoutua, kun tiesin ettei Stella päässyt mun käsistä lähtemään. No katsokaa itse, en jaksa enempää selitellä :)
Kun videossa alkaa laukka kohdat niin siinä on vaihdettu kuolaimet, eli ennen sitä kolmipalat.
http://youtu.be/Le2e41lxETg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti