torstai 26. joulukuuta 2013

Joululahja postaus :)

Moi!
Ajattelin tehdä tänään joululahjoistani postauksen. 24.12 olimme ensi mummulassamme viettämässä joulua kaikkien sukulaistemme kanssa. Sitä ennen kävimme koristelemassa hevostemme kuuset. Laitoin Stepan kuuseen pippareita, leipää, omppua ja porkkanaa. Seuraavana päivänä koko kuusi oli syöty paitsi varsi... :P Stelppi on vaan poni xd  No jatketaan, kun tulimme mummulastamme avasimme lahjat. Sain kivoja lahjoja ja onneksi paljon suklaata (maidotonta, olen allerginen maidolle yms.). Sain myös hieman rahaa ja lahjakortin ym. ym.  Otin niistä lahjoistani tänään kuvia ja laitan niitä sitten tähän postaukseen. Stellalle annoin lahjaksi piparkakkuja ja herkku leivän. Poni todella piti siitä! :D

Tänään olin Stellan kanssa meidän ensimmäisellä laukkamaastolla. Voin sanoi ettei ollut viimeinen! Lähdettiin tallilta äitini kanssa yhtä tietä pitkin hyvin pitkälle suoralle missä voi laukata huoletta. Matka sinne kesti varmaan noin puolisen tuntia, yhden kerran ylitimme maantien, mutta ei muuta. Stella käyttäytyi hyvin ja tuntui reippaalta. Pian saavuimme pitkälle tielle ja Stella "pelkäsi" mukamas paria ihmistä ja koiraa. Tamma vähän hyppi pystyyn eikä hetkeen suostunut liikkumaan mutta pian päästiin taas liikkeelle ja sitten jo tuli seuraava este eteen. Kaatunut puunrunko. No, äitiimme kanssa vähän raivasimme pahimpia oksia pois ja pääsimme sitten fiksun ponin kanssa siitä kiemurtelemalla ohi. Sen jälkeen ravasimme pitkään ja poni käyttäytyi ihan hyvin. Hetken päästä tuli vielä toinen puunrunko eteen, mutta sen ohitimme helposti. Ravasimme taas ja pian nostin laukan. Stella laukkasi ensin varoen, tuntui kuin se olisi kysynyt minulta koko ajan " Saanko oikeasti laukata?". Laukkasin vielä hetken ja siirsin sitten raviin ja odotin  äitiäni ja pian laukkasinkin jo uudestaan. Nyt Stepa tiesi jo että saa mennä hieman lujempaakin ja alkoi kiihdyttää itse. SE oli niin ihanaa!! :D Otin vielä aika monta laukkapätkää ja nautin täysin siemauksin. Niin kyllä nautti Stellakin :) Loppumatkan kotiin kävelimme ja otimme hieman ravia, tosin Stella kyllä nosti vielä itse laukankin. Kun pääsimme tallille harjasin tamman hyvin ja laitoin linimentin takajalkoihin.

Kuvat:


                                       Sain uuden ratsastus toppatakin, mountain horse koko: 140


                                                   Kalenteri, pöytäkalenteri ja canvas- taulu


                         2 hevosta, Erinin levyn, Klara kirjan, heijastimen, kukkaron ja yöpuvun.


                                                             Kynä rasia ja koru

 
                                                                Kaikki lahjat :) <3

 
                   Äitini siskon mies ja hän itse tekivät meille tällaiset hienot hevosen kenkä jutut :)

 
                                             Jacsonin fleece jakku, koko: 140


                         Nooran kanssa sain yhteiseksi One Directionin levyn ja kirjan. Directioner <33

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti