sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Valmennuksia ja kisat 1.03 :)

Hei!

 Torstai 27.02

Mulla ja Stepalla oli siis torsatian Airan pilates valmennus. Kenttä oli hieman kova joten siinä ei voinut muuta kuin kävellä ja ravata hieman. Valmennus kesti vain puolituntia, koska se oli yksityispuolituntinen. Se sujui ihan hyvin. Stella oli reipas ja ihan kiva. Teimme pysähdyksiä, siirtymisiä ja kääntämistä kyljen kautta. Se oli hankalaa. Stellakaan ei olisi oikein enää jaksasnut keskittyä, mutta tunti esi kuitenkaan ollut kovin rankka. Käytimme paljon vatsaslihaksia hiljentämiseen ja opein kyllä taas itse aika paljon uutta.

Perjantai 28.02

Meillä oli perjantaina Kirsi Tuomisen kouluvalmennus. Se sujui hyvin aj Stella oli energinen ja rento. Teimme kahdeksikkoa ensin ilman väistöjä ja sitten väistöilä. Stella väisti hyvin. Johdimme paljon jotta saimme hevoset hyvään ja rentoon perään antoon. Tunilla oli myös Noora ja Riina. Laukat sujuivat myös ihan hyvin, vaikka vasemmassa laukassa Stella hieman punki lapa edellä. Oikea laukka sujui taas peremmin. Olin tyytyväinen tuntiin ja osotan taas Kirsin valmennusta! :)

Lauantai 1.03

Eilen mulla ja stepalla oli Kyläkorven estekisat. Menimme luokan II 50cm. Lähdimme aamulla ajelemaan kosti kisapaikkaa. Stella meni ihan hyvin kuljetusautooon ja seisoi siellä kiltisti koko matkan. Kisapiaklla Stella odotti vielä hetken traikuss aj sitten otimme ponin sieltä ulos ja varustin sen. Pian istuinkin jo tamma selässä ja kävelin tallinpihaa ympäri ja odotin että pääsisin verkkaamaan. Siellä verryttely tapahtui ryhmissä ja olin ryhmäni neljäs lähtijä. Verryttelyssä taivuttelin Stella molempiin suuntiin ja ratsastin kaikki askelajit. Pian olikin jo meidän vuoromme ja rata sujui mielestäni hyvin :)

Kuvia pilateksesta ja kisoista:

Video kisoista------------>

Kisoista ensin pari kuvaa .)

                                            Kiva hyppy :) Stella on niin ihana <3





<3


Pilatesta

                                                 
                                                   Hyvä askel, vielä itse katse eteen ! :)

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja hienosti menette!:)
    Haastoin sut blogissani !
    http://kavionkapsetta.blogspot.fi/
    ps. Liityin sun lukijaks, jos haluut ni liittyisiks myös mun?;)

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi & poni!:3
    http://estehirmu.blogspit.fi :)

    VastaaPoista