tiistai 22. lokakuuta 2013

Tax- värkki ja läpiratsastus

Heis!
Pahoittelut kun en ole kerinnyt kirjoittamaan :( Oli kokeita niin paljon, mutta onneksi nyt on Syysloma!
11.10 meillä oli tax-värkki päivä, menin tallille tottakai. Siivoiltiin Nooran kanssa tallia, ja tuli se aika siistiksi :) Huolsin Stellan satulan, lakaistiin satulahuone ja loimihuone. Siivosin parin hepan tarhan ja kaikkea muuta kivaa. Meillä oli myös tuolloin Anna KYläkorven kouluvalmennus. Tehtiin pysähdyksiä ja siirtymis harjoituksia. Kaikki sujui mallikkaasti, paitsi sitten laukassa sTellan tietysti piti lähetä käsistä, onneksi sain sen ohjattua päin aitaa. Pelästyin hiukan, kun edelleen vähän jännittää, että mitä jos se lähtee ja pudottaa mut taas? Annan valmennus oli kyllä tosi hyvä, sai taas paljon uusia vinkkejä :)
Tänään Emppu(Meidän tuttu, tosi hyvä ratsastaja!) oli läpiratsastamassa Stellan. Mentiin maneesille.Voin sanoa että Stepaa vähän ärsytti kun ei päässyt laukassakaan lähtemään. Emppu vain naureskeli sille :P Stella näytti oikein hienolta. Emmpu teki kahdeksikkoa, pysähdyksiä, voltteja ja väistöjä. Lopuksi Stella oli väskä ja hikinen. Nyt tammalla saa ravata ja laukata 25min. Harmi kun meillä ei ollut kameraa mukana:(
Kuvia kuitenkin Annan valkusta:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti