Heippa!
Sori taas kauheasti kun tämä kirjoittaminen on taas kestänyt niin kauan!
Eipä siitä nyt enempää.
LAUANTAI 16.11
Eli lauantain oli Zilpan koulukisat. Itse en ollut Stellalla kisaamassa, vaan Stepan läpiratsastaja Emppu meni sillä H:C:n, siksi en mennyt itse, koska ei ole yhtään sanottua että saisin ponin pidettyä ja siitä on jo niin kauan kun Stella on ollut kisoissa, en halunnut ponille huonoja kokemuksia.
Kuitenkin aamulla startattiin kisapaikalle. Stella ei olisi kyllä millään halunnut tulla koppiin. Oli ihan oma syy kun itseä tietysti jännitti ja oli kiire, tamma aisti sen heti. Onneksi meni sitten hetken tahimisen jälkeen traikkuun ja päästi matkaan. Hoitelin Stellan Zilpalla kaikessa rauhassa ja tamma sai syödä siinä samalla heinää kun letitin häntää ja harjaa+ harjasin ponin. Pian Emppukin tuli paikalle ja lähti verkkaamaan Stellaa. Poni käyttäytyi oikein nätisti ja meni hyvässä peräänannossa.
Rata sujui myös hyvin, mutta Stella ei vaan olisi halunnut nostaa oikeaa laukkaa. Siitä tuli sitten tietysti vähän huonompia pisteitä, muuten Emppu ja Stella olisi voinut voittaakin! :) Prosentit oli 62, 73 % eli meni kuitenkin tosi hyvin!
Kotiin päin Stella tuli yllättävän hyvin traileriin ja olin tosi iloinen:) Ei montaa minuuttia mennyt.
(Anteeksi kun ei kuvia)
torstai 21. marraskuuta 2013
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Pieniä esteitä :)
Heippa!
Anteeksi kauheesti, kun on taas kestänyt ihan hirveen kauan kirjoittaa.
Nyt mulla on vähän lomaa kokeista, joten yritän kirjoitella useammin. Pian kyllä alkaa taas se koe rumpa, mutta minkä sille mahtaa!
Maanantai 11.11
Maanantaina hyppäsin Stellalla pieniä ja laitoin ponin kuljetus autoon ihan vain harjoituksen vuoksi. Ratsastaessa Stella oli tosi ihana ja energinen. Alkuverkaksi menin loivaa kiemurauraa, voltteja ja pitkällä sivulla reipasta ravia kevyessä istunnassa. Stella meni hyvin peräänannossa ja rentona. Otin vielä laukkaa ympyröillä ja sitten aloin menemään ravipuomeja. Stella liisi hienosti niistä yli, on kyllä magee askel ponilla! :) Mein äiti pystytti pienen ristikon ja menin sitä sitten. Kiihdytys, pommpu, kiihdytys! :3 Hihhiii, Stella meinas että tää on niiiiiin kivaa, että kai nyt vähän lujempaa sais mennä? Tamma kuitenkin pysyi käsissä j olin tosi tyytyväinen. Loppuverkoissa neiti oli mennyt vähän lujempaa, mutta ei se niin haittaa, kun oli muuten mennyt hyvin :)
Ratsastuksen jälkeen mentiin vielä harjoittamaan Stepaa autoon. Stella käveli lastaus sillan eteen ja sitten aloin houkuttelemaan sitä porkkanoilla. Pidin löysän riimunnarun, koska halusin että Stella tulisi vapaa ehtoisesti autoon , eikä pakottamalla. Meidän äiti meni siksi aikaa tekemään karsinoita. Sain laittaa neidin yksin ja rauhassa autoon :) Pian tamma olikin jo niin autossa, että vaan takajalat oli niin ettei ihan lastaus siltaa olisi saanuta kiinni. Siinä Stella päätti peruttaa kaikella voimalla taaksepäin ja eihän mulla ollut mitään mahiksia pitää sitä. Ärähdin ponille ja peruututin sitä. Ja taas uudestaan, Stelppi toisti tämän saman monta kertaa, mutta en luovuttanut vaan jatkoin sitkeästi yrittämistä. 20 minan päästä tamma oli kokonaan autossa ja sai taputuksia. Kiitelin Stellaa kauhesti ja sitten peruutin sen kopista ulos. Harjasin ponin hyvin ja pidin kylmää oikeassa takajalassa.
KESÄ KUVIA:

Aww :33,
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)